Turvan tunteen vahvistaminen

Haluan jakaa vähän oivalluksista, mitä minulle nousi mindfulness -ohjaaja koulutuksen aikana.

Keväällä 2024 minulla päättyi n. vuoden kestäneet opinnot Suomen Mindfulness -instituutissa kun valmistuin CMIF mindfulness -ohjaajaksi. Pohjalla minulla oli jo käytynä vastaaava koulutus, missä fokuksena oli lasten ja nuorten ohjaaminen, mutta tällä kertaa syvennyimme vielä enemmän oman harjoituksen tarkastelemiseen, teoriaan ja tutkimustietoon, sekä valmistelimme valitsemastamme aiheesta kirjallisen tietopaketin. Minulla aiheena omassa teoriatyössä oli: Miten mindfulness ja itsemyötätuntoharjoitukset voivat vahvistaa pienten lasten vanhempien hyvinvointia ja jaksamista arjessa.

Tutkimustietoa ja teoriaa kahlatessa, minulle henkilökohtaisesti merkityksellisemmäki nousi kaikki se tieto, mitä tuli oman harjoittamisen kautta, kokemuksen kautta saatu informaatio. Opintojen aikana olin hoitovapaalla oman taaperon kanssa. Pääsin olemaan itse itseni koekaniini siinä, miten harjoittaa mindfulnessia pikkulapsi -arjessa ja tutkimaan, miten harjoittaminen vaikuttaa hyvinvointiini ja jaksamiseeni. Aivan keskeiseksi teemaksi koulutusjakson viimeisessä moduulissa nousi turvan kokeminen.

Havaitsin omalla kohdallani sen, että avain omaan hyvinvointiini ja tasapainoiseen tunneilmastoon, on turvan kokemus.

Olipa kyse sosiaalisista suhteista, uuden oppimisesta, meditaatiosta, lapsen laittamisesta päiväunille, tai kiireestä ehtiä bussiin mahdollisesti vielä vastahakoisen lapsen kanssa…kaikessa toiminnassa minulle keskeiseksi nousi se, koenko olevani tuossa tilanteessa turvassa.

Itselleni oivana indigaattorina, ikään kuin kompassina, toimii keho. On mahdollista että pitkä historiani joogaharjoituksen ja kehotietoisuuden parissa on tehnyt sen, että minun on helppo tiedostaa asioita kehostani. Keho ja sen joko rentous tai jännitys (itselläni nimenomaan lantion ja takareisien seudulla) kertoo minulle informaatiota siitä, tunnenko olevani turvassa vai koenko jotain “uhkaa”. Uhka ei välttämättä ole siis tässä tapauksessa sen ihmeellisempi, kuin vaikka kiireen tuntu, “pitää ehtiä sinne bussiiin”.

En ollut jotenkin sisäistänyt ennen koulutuksen aikana tehtyä massiivista tunnetyöskentelyä, miten keho kertoo minulle hienovaraistakin tietoa omista vallitsevista tunteistani. Koulutuksen aikana osallistuin hiljaisuusretriitille, missä pääsin olemaan aivan uniikilla tavalla itseni äärellä. Aloin tunnistamaan, miten eri tunteet tuntuu kehossa vähän eri kohdissa. Epävarmuus ilmenee oikean kyljen alla nipistyksenä, kiireisyys tulee hartioihin jännityksenä, viha saa pallean seutua jännityneeksi jne.

Kun pysähdyn itseni äärelle ja tarkastelen kehon kautta missä ns. mennään, pystyn tekemään korjausliikkeitä mitkä tuo minut takaisin tasapainoon.

Jos käsillä on vaikka epävarmuutta, voin hymyillä itselleni ja sanoa itselleni: kaikki on hyvin, ja hengitellä rauhan tunnetta. Tämä harjoitus tuo minulle hetkessä rauhaa ja saa minut toimimaan sellaisesta tilasta käsin, missä koen turvaa. Silloin teen todennäköisemmin viisaita valintoja, sanon harkittuja sanoja, olen tasapainoisempi ja käyttäytymisestäni välittyy myös ulkopuolelle turvan tunnetta. Viisaammat kuvaisivat tätä aivoissa tapahtuvaa prosessia esim. näin: mantelitumakkeen aktiivisuus sammuu, ja “ajattelevan aivon”, eli otsalohkon aktiivisuus käynnistyy. Jos mantelitumake, eli aivojen hälytyskeskus on aktiivisena, emme pääse käsiksi tuohon aivon osaan, missä tapahtuu toiminnan säätelyä ja kontrolloimista.

Turvan tunne on peräisin hermostosta. Erilaisin harjoituksin, mielikuvin, ja hengityksen avulla, voimme harjoittaa hermostoa ja vahvistaa turvan kokemista.

Avaimena kaikkeen on kuitenkin se, että ensin pitää huomata, havaita mitä on meneillään.

Turvan tunteminen on meille ihmisolennoille aivan perustavanlaatuinen tarve. Tästä aiheesta on paljon kirjoituksia, tutkimuksia ja julkaisuita. Omalla kohdallani kaikki tuo teoriatieto olisi kuitenkin jäänyt vain sinne aivojen tasolle, jos en olisi saanut omakohtaista kokemusta siitä, mitä tämä tarkoittaa minulle, minussa, käytännössä. Kun sitouduin pitkäjänteisesti harjoittamiseen, eli siihen, että ihan oikeasti pysähdyin itseni äärelle päivittäin ja tutkin, mitä on meneillään juuri sillä hetkellä elämän tarjoamissa erilaisissa tilanteissa, minun oli mahdollista saada tietoa siitä, miten minä näen, koen ja tunnen. Ja lisääntyneen itsetuntemuksen myötä pystyn vaalimaan omaa hyvinvointiani, tasapainoa ja joustavuutta arjessa ja elämässä. Turvan tilasta käsin.