Olemisen tilassa?

Olemme aamupalalla lapsen kanssa. Juon yhdellä kädellä kahvia ja laitan samalla tiskejä koneeseen…ajatuksissani suunnittelen lounasta ja kauppalappua.

Puen lapselleni vaatteita päälle, mutta ajatuksissani sumplin, pestäänkö valkoisia vai kirjavia pyykkejä.

Kävelemme lapsen kanssa päiväkodille, mutta ajatukissani olen jo suunnittelemassa seuraavaa somepostausta.

Kuulostaako yhtään tutulta?

Äkkiseltään tämmöinen toiminta voi vaikuttaa tehokkaalta, mutta todellisuudessa se on kaikkea muuta. Se tekee levottomaksi ja kiireseksi (vaikka kiirettä ei ole todellisuudessa olisikaan), missä keskittyminen on rikkonaista.

Päivän toiminnoista menee paljon ns. ohi, kun ajatukset ovat jossain muualla, kuin siinä missä sillä hetkellä olen tai mitä sillä hetkellä olen tekemässä. Jää paljon kaikkea kaunista huomaamatta, kun mieli vaeltaa jossain muualla, usein liian kiireisenä. Elämä menee kertakaikkiaan ohi. Enkä ole saatavilla niille ihmisille, kenen kanssa sen hetken jaan. Kaikkein vähiten huomaan lapsen lähettämiä sanattomia hienovaraisia viestejä, mitkä kertoisivat hänen tunnetilastaan tai muusta tärkeästä.

Olen havahtunut tähän teemaan nyt erityisesti kun lapsi on aloittanut päivähoidossa ja itse olen palannut takaisin työelämään hoitovapaan jälkeen. Yhteistä aikaa on paljon vähemmän. Halu jakaa elämää lapsen kanssa, silloin kun olen hänen kanssaan on saanut aivan uudenlaisen painoarvon. Silloin kun olen hänen kanssaan, en halua olla suunnittelemassa somepostauksia, blogikirjoituksia, tai muuta pääni sisällä, vaan haluan nähdä ja kokea elämän hänen kanssaan, jokaisessa hetkessä. Haluan olla olemisen tilassa hänen kanssaan. Antautua sille, mitä ikinä olemmekaan tekemässä sillä hetkellä.

Opiskellessani mindfulness -ohjaajaksi, tein lopputyöni teemanalla: miten mindfulness ja itsemyötätunto harjoitukset voivat tukea ja vahvistaa pienten lasten vanhempien jaksamista ja hyvinvointia arjessa. Ja aivan keskeiseksi teemaksi nousi kaikesta lähdemateriaalista se, miten me kuormitetaan itse itseämme multitaskaamalla ja sillä, että pidämme jatkuvasti valtavaa määrää välilehtiä auki päämme sisällä.

Kun mieli on kiireinen, sieltä välittyy tunnekeskukselle viesti, että on hätätila päällä. Lihaksisto jännittyy ja kiristyy ja kehoon tulvahtaa coctail erilaisia stressihormoneita.

Vaikka todellisuudessa, voisi olla ihan vain esimerkiksi kävelemässä lapsen kanssa sieltä päiväkodista kotiin. Olemisen tilassa. Ilman, että ajatuksissaan jo tekee niitä kaikkia to do-listojen tehtäviä.

Olemisen tila on tila, minkä voi valita. Voi tietoisesti tehdä päätöksen, että nyt kaikki muu saa olla, ja tuoda tarkoituksella huomion siihen, mitä tässä hetkessä on meneillään, ilman sen hetkisen tilanteen tai kokemuksen tuomitsemista tai arvottamista. Se, että havahtuu huomaamaan, “oh, olen ajatuksissani suunnittelemassa kauppalappua”, on heräämisen hetki jolloin voi valita, mihin haluaa tässä hetkessä tuoda huomionsa. Jos se on se kauppalappu, niin sitten valitsee sen. Ja keskittyy sen tekemiseen kokonaisvaltaisesti. Tai jos se on lapsen kanssa jaettu arjen toiminto, kuten vaatteiden pukeminen, tuo kaiken huomion ja keskittymisen siihen.

Sillä, että me tarjotaan itsellemme hetkiä olemisen tilassa, on valtava vaikutus meidän hyvinvointiin.

Se rauhoittaa meidän järjestelmää, että me annetaan mielen ja kehon rentoutua keskeytyksettä siihen, minkä kanssa olemme sillä hetkellä tekemisissä. Olemme kokonaisvaltaisesti läsnä elämässä, mikä sillä hetkellä on meneillään.

Haluaisin kannustaa kaikkia pohtimaan omassa arjessa, missä hetkessä voisit sulkea kaikki pään sisäiset välilehdet ja laskeutua käsillä olevaan elämään ja olemisen tilaan siinä…ehkä siellä hetkessä aukeaa jotain aivan uutta ja ihmeellistä, mitä et ole ennen huomannut?