Tekemiseen antautuminen

Haluan jakaa teille tarinan.

Olipa kerran Apina, joka oli kävelemässä pitkän koulupäivän jälkeen kotiin. Matkallaan hän törmäsi Pandaan, joka istuskeli pensaan suojassa tyyni, rauhallinen ilme kasvoillaan. Apina kysyi Pandalta: “Mitä sinä teet, että olet aina niin tyytyväinen ja onnellinen?”

Panda vastasi: “Minä kävelen, teen töitä, luen, istun, syön, leikin ja lepään.” Siihen Apina vastasi: “Minäkin teen kaikkia noita asioita, mutta en minä ole onnellinen ja tyytyväinen.” Panda vastasi: “Ahaa…mitä sinä ajattelet kun teet noita asioita?” Siihen Apina alkoi virkkoa: “No, kun minä kävelen, ajattelen ruoan laittoa. Kun tiskaan, ajattelen lukemista. Kun luen, ajattelen syömistä. Kun syön, ajattelen leikkimistä. Kun leikin, ajattelen lepäämistä. Kun lepään, ajattelen kävelemistä…”

Panda vastasi Apinalle: “Ahaa. Eli sinun apinamielesi hyppii yhdestä asiasta toiseen. Aina jonnekkin muualle kuin sinne, mitä olet juuri nyt tekemässä…”. Apina ihmetteli: “Tottakai, eikö kaikilla käy niin?”. Siihen Panda vastasi: “Noh, kun minä kävelen, minä vain kävelen. Kun istun, minä vain istun. Kun syön, minä vain syön jne.” “Todellinen onnellisuus löytyy siitä, että huomaa sen, mitä juuri nyt on tekemässä. Ei Tarvitse ajatella eilistä, se on jo ollut ja mennyt. Eikä huomistakaan tarvitse murehtia, koska se ei ole vielä täällä. Mutta tänään, tässä ja nyt on koko ajan ympärillämme. Sen huomaaminen uudestaan ja uudestaan on tietoisuutta, sitä huomaamista voi kutsua tietoisuustaidoksi (mindfulnessiksi).”

Apinan silmät loistivat: “Ahaa! Ymmärrän! Mind-full, mieli täyttyy siitä mitä on juuri nyt läsnä. Se on jotain, mitä minä haluan harjoitella. Minä haluan harjoitella tietämään tämän hetken.”

Ja siitä hetkestä lähtien Apina alkoi harjoittaa tietoisuustaitojaan, mindfulnessia.

Olen havahtunut omassa elämässäni tämän tarinan sanomaan. Siihen, kun on vain osittain läsnä, lähinnä ajatusten/suunnitelmien/murhetimisien ym. sekamelskassa. Olen huomannut, miten menetän kokemuksista kaikkea kaunista, että olen ärtyisämpi, on vaikea keskittyä esim. keskusteluun, tai etenkin kotona vastata lapsen huomion tarpeeseen. Toisaalta olen myös huomannut, miten iso muutos omassa olotilassa tapahtuu, kun antautuu hetkessä sille, mitä on läsnä tai mitä on tekemässä. Kun tekee tietoisen valinnan, että jättää ajatusmyllyn sikseen ja tuo itsensä takaisin “kotipesään”, itseensä. Minulla toimii huomion suuntaaminen ensin johonkin kehon osaan, mikä tuntuu neutraalilta, esim. kämmeniin ja niiden tuntemuksiin ja mahdollisesti myöhemmin hengitykseen. Myös ympäristön äänimaiseman havainnointi toimii loistavana palauttajana ajatusmyllystä takaisin todellisuuteen.

Mielen kehittelemät ajatukset aiheuttavat kehossa erilaisia hormonicocktaileja ja reaktiota. Esim. jos ajatukset ovat suunnitelmia tulevaan ja niihin liittyy voimakasta kiireen tuntua - keho reagoi aktivoimalla siellä osia, mitä tarvitaan nopeaan toimintaan, vaikka kaikki oli vain “ajatuksen tasolla”. Ja koska meidän mieli tuottaa hurjasti koko ajan ajatuksia, myös keho on koko ajan tilassa, jolloin siellä kehittyy jatkuvasti kireyksiä, kiputiloja, syke nousee, hengitys tihenee ym.

Joka kerta kun huomaat olevasi ajatusjunan kyydissä, sinulla on mahdollisuus painaa stop-nappia ja jäädä sen junan kyydistä pois. Palauttaa itsesi läsnäoloon ja todellisuuteen, mikä ympärilläsi sillä hetkellä on oikeasti olemassa. Samalla annat kehollesi mahdollisuuden resetoitua ja rentoutua. Ja voit mahdollisesti viisaammasta tilasta käsin tarkastella, oliko ajatukset totta, onko tarve toimia jotenkin, vai onko syytä antaa itselle lempeä halaus tai silitys ja kiittää itseä siitä, että poistui jonkin vahingollisen junamatkan kyydistä.

Ollaan rohkeita ja uskalletaan antautua jokaiseen hetkeen, mitä elämänkirjo tuo eteemme.